Saimme haastateluun upeat yli 50 vuotta KNV:n toiminnassa mukana olleen Tarja Schneider-Lehdon. Mitä on mahtunut näihin vuosiin ja mitkä mahtavat olla Tarjan suunnitelmat. Lue juttu alta:

· Kauan olet ollut mukana KNV:n toiminnassa ja mikä oli ensikosketuksesi seuraan? 

-        Olen seuran jäseneksi tullut kuusivuotiaana eli 1967, jolloin innokkaana pikkujumpparina odottelin keskuskoulun tai yhteiskoulun alakerrassa kiviportaiden edessä pääsyä yläkerran jumppasaliin. Vieläkin muistan hyvin molempien koulujen tuoksut. Jumppapäivää odoteltiin aina kovasti ja kotona harjoiteltiin ahkerasti. Jumpan piti olla aina oikeaa jumppaa, siihen aikaan ei vielä satuiltu. Kehärumpu säesti tuntia ja taisimme me jonkin verran leikkiä.

 · Miten päädyit ohjaamisen pariin? 

-        Uudenmaan piirin tyttöjen jumppaleirit kuuluivat joka kesäiseen ohjelmaan, jossa jumppataitoja kartutettiin ja vähitellen vastuuta kasvatettiin apuohjaajasta ohjaajaksi. Kävin kesällä 1974 Pellossa tyttöohjaajien koulutusleirillä ja syksyllä sain 12-vuotiaana ihan oman jumpparyhmän, jotka olivat pieniä satujumppareita. Seuraavana vuonna sainkin tyttöryhmän lisäksi jo aikuisten naisten jumpparyhmän ja siitä lähtien ohjaukset seurassa ovat jatkuneet. Palkkaa sain 5 markkaa tunnilta eli vajaan 1 €, se tuntui silloin isolle rahalle. 

 · Jos täytyisi nimetä ikimuistoisin hetki (tai pari) niin mitä tulee mieleen? 

-        Ikimuistoisia hetkiä on paljon, niistä on vaikea nimetä yhtä. World Gymnaestradat luonnollisesti ovat kärjessä. Zurich 1982, tanssitaiteilija Raija Riikkalan koreografia Suomen suvi, jossa musiikkina soi Jean Sibeliuksen Karelia sarjasta osa ja Finlandia. Siinä me voimistelijat teimme nurmikentälle ohjelman lopussa Suomen lipun, joka kauniisti liehui kaanonissa kuin tuulessa. Pääsimme esittämään sen vielä uudestaan WG:n päättäjäisiin ja saimme valtaisan kansainvälisen huomion. Toisena merkittävänä voi mainita 2015 Helsingin World Gymnaestradan, jonka organisaatiossa sain olla mukana. Suomen lipun kantaminen Helsingin olympiastadionille kansainvälisen voimisteluliiton FIG:n lipun perässä on koskettanut. Samoin mun miesten esiintyminen WG 2011 Lausannessa ja WG 2015 Helsingissä, unohtamatta lukuisia naisten ohjelmien ohjauksia ja esiintymisiä. Lopuksi täytyy nostaa esille ikimuistoiset KNV:n lomaliikunnat etelän aurinkoon Päivin (Valtonen) kanssa yli kymmenen vuoden ajan, joka syksy 1992 alkaen. Näitä on muisteltu lämmöllä ja kerran vielä toivottu järjestettävän. Viimeisen joulunäytöksen jälkeen, pienen ryhmän läsnä ollessa löimme kättä päälle, että tällainen liikuntaloma vielä järjestetään. Tavoite on syksyllä 2024 – 2025 aikana.

 · Entäpä mikä on ollut vaikeimpia hetkiä pitkän urasi aikana? 

-         Iso selkäleikkaus 2000-luvun alussa ja sen kuntouttaminen takaisin työkykyiseksi oli aikansa haaste. Kaikki sujui kuitenkin onnekkaasti ja pääsin melko nopeasti syksyllä takaisin ohjauspuuhiin.   

 · Kaikki ohjattavat jumpparit ja ryhmät ovat ohjaajille aina rakkaita, mutta jos täytyisi valita niin tulisiko mieleen jokin erityisen tärkeä ryhmä/ohjattava mieleen ja miksi juuri tuo valinta? 

-         Kyllä, kovin rakkaita ovat olleet ja ovat edelleen kaikki ohjaamani ryhmät. Erityisen tärkeä ryhmä luonnollisesti on ollut seuran miesten jumpparyhmä, jonka olen perustanut 1988. Seura kuului tuolloin vielä Suomen Naisten Liikuntakasvatusliittoon (SNLL), jonka sääntöjen mukaan miesjäsenet eivät olleet sallittuja naisvoimisteluseuroissa. Salaa kutsuimme ohjaajien miehiä kasaan Savion koulun pieneen saliin ja aloimme jumpata. Pian miesjäsenet lisääntyivät ja he olivat vähitellen tervetulleita muillekin tunneille. Miehet rohkenivat vähitellen esiintymään seuran näytöksissä ja siitä reviiri laajeni aina ulkomaita myöden. Miehillä on ollut jo yli kolmekymmentä vuotta perinne, jolloin jumppakausi päättyy syksyllä ja keväällä saunoen. Minä ohjaajana olen saanut olla mukana kaikissa saunailloissa ja kyllä on ollut hauskaa. Vielä tänä keväänä 18 miestä saunoi Tuusulanjärven rannalla, jonne oli myös saapunut ”emeritusjäseniä”. Ilta oli tunteikas, jota ei varmasti koskaan unohda.

 ·Mitkä tekijät ovat pitäneet motivaation yllä jatkaa KNV:n matkassa kaikkien näiden vuosikymmenien lävitse? 

-       On ollut suuri ilo ja onni olla tuottamassa ja jakamassa hyvää oloa, hyvinvointia ihmisille. Lisäksi kiitolliset jumpparit, jotka ovat tulleet syksyn pimeydessä, sateissa ja pakkasista huolimatta tunneille vapaaehtoisesti. Siitä on saanut niin paljon myös itse voimaa ja iloa. Suorat ja ihanat palautteet osallistujilta sekä vuosikymmenten asiakassuhteet ovat motivoineet jatkamaan. 

· Jos kuvaisit pitkää matkaasi KNV:n parissa kielikuvalla, mikä se olisi? 

-       Kiitollisuus ja rakkaus seuraa kohtaa. Sisarellisuus ja yhteisöllisyys, mun jumppakoti, voisi sanoa jumppakohduksi. Antoisa ja opettavainen.

· Millaiset ovat nyt tulevaisuuden suunnitelmat ja onko KNV jotenkin osana vielä niitä? 

-      Näin pitkän ja rikkaan historian jälkeen en halua katkaista vieläkään ”napanuoraa”. Vaikka nyt muutankin Keuruun Pihlajaveden rantaan, niin haluan olla osa tätä seuraa ja ohjaajakaartia. Olen luvannut tulla syksyllä kerran kuussa ohjaamaan perjantai-illan jumpparyhmää naisille ja miehille. Toivon näkeväni silloin kaikkia entisiä uskollisia jumppareita. Keuruulla jatkan syksyllä Naisvoimistelijoissa ja Keuruun Opistolla. 

 · Minkälaiset terveiset antaisit nykyisille ja tuleville innokkaille ohjaajille ja vapaaehtoistyöntekijöille seuratyön parissa? 

-       Hyvässä seurassa on ilo liikkua, siellä luodaan elämänmittaisia ystävyyssuhteita. Innostuminen lisää innostusta ja ilo lisää iloa, joten tehdään kaikki ilon kautta!

-       Innostuminen johtaa onnistumiseen. Yhdessä on hauska tehdä ja siinä on voimaa!

-       Pidetään Keravan Voimistelijoiden seuraavat vuosikymmenet eloisana ja liikuntaseurana, jossa tarjotaan laadukasta liikuntaa, seura, johon kaikki ovat tervetulleita.

Kaikille seuran jäsenille oikein ihanaa kesää ja syksyllä nähdään!

Seurarakkaudella,

Tarja