Muistoissamme
Riitta Passi
26.9.1948 – 7.12.2024
Riitan voimistelu-ura lähti käyntiin jo tyttönä Kokemäellä. Hän voimisteli valioryhmässä ja ohjasi lapsiryhmiä. 1975 perhe muutti Keravalle, ja Keravan Voimistelijat KNV ry sai uuden jäsenen sekä Riitasta että hänen tyttärestään Anusta. Kaksikon yhteinen ensimmäinen kenttänäytöskokemus haettiin 1980 SVULlin suurkisoista Tampereelta perheliikunnan ohjelmassa.
Riitan kanssa olemme kokeneet unohtumattomia vuosikymmeniä voimistelun parissa. Ensimmäinen yhteinen haasteemme oli vuonna 1986, kun Keravan Naisvoimistelijat ry: kin osallistui Lahden suurkisojen kenttäohjelmaan, ”Kuusimetsä pensaikko”. Naisten ohjelmassa meitä oli seitsemäntoista. Viikonloppu sujui koulumajoituksessa, kuten niin moni reissu sen jälkeen.
Viimeiseksi suurtapahtumaksi jäi Gymnaestrada Amsterdamissa 2023. Miten monet tunnit olemmekaan harjoitelleet ohjelmia yhdessä, jännittäneet isojen kenttäohjelmien alkaessa ja ottaessamme ensimmäiset askeleet nurmikoille ja muille esiintymisareenoille.
Riitta huolehti porukan hyvinvoinnista jo leipätyönsä puolesta. Hänellä oli aina ylimääräiset rakkolaastarit ja ensiavut kanssasisarilleen. SPR:n edustajana hän oli myös ensiapuvastaavana seuran omissa kisoissa. Koimme yhdessä ympäri Suomea myös lukuisat joukkuevoimistelu- ja tanssillisen voimistelun kisat, joissa kannustimme tyttäriemme joukkueita hienoihin suorituksiin. Riitta toimi myös huoltajana Anun joukkueelle.
Riitta sai Suomen Voimisteluliitto Svolin kultaisen harrastemerkin yli 30-vuoden toiminnasta seurassa jo vuonna 2012. Vuoden seuratoimijaksi omassa seurassamme hänet valittiin 2018.
Keravan Voimistelijat KNV ry:ssä Uskollisuuden-Kiltaan hän liittyi 2004. Killan muistiinmerkitsijänä (sihteerinä) hän aloitti keväällä 2014 ja ehti hoitaa tätä tehtävää kymmenen vuotta.
Eeva Kukkola, U-Killan muistiinmerkitsijä

In memoriam
Mirjam Greis 9.5.1927-15.4.2022

MIRKKUA muistellen
On ystävä luotamme lähtenyt
kauas tähtien tuolle puolen
hyvän pitkän elämän elänyt
nyt jättänyt maallisen huolen.
Hän oli ystävä meille kaikille
häntä suuresti arvostimme
ja viisaita neuvoja ohjeitaan
usein kysyimme, kuuntelimme.
Naisjumppa oli sydämen asia
sille ajastaan paljon antoi
ja pystypäin, reippain askelin
hän seuramme lippua kantoi.
Uskollisuuden Killassa
MIRKKU toimi aivan alusta asti
Kiltaäitinä, Kiltasiskona
tuli yhä vain tutummaksi.
Kun sisarpiiriin nyt liitymme
ja käsi kätehen yhtyy
niin toivon, MIRKKUA muistamme,
se ystävyyteemme liittyy.
Anneli Ollila
Pitkäaikainen ystävä ja kiltasisar
Keravan Voimistelijat KNV ry:n kunniajäsen
NAISVOIMISTELIJA KAHDEKSALLA VUOSIKYMMENELLÄ
Keravan Naisvoimistelijat ry:n (KNV) jäsen 1959 alkaen
Ohjaajan tehtävissä 16 v. aikavälillä 1971–2004
Johtokunnan jäsen 1961 ja 1972-77
Johtokunnan varajäsen 1969-71
Seuran tilintarkastaja 1968
USKOLLISUUDEN KILLAN GRAND OLD LADY ”Meidän Mirkku”
Perustajajäsen 1973
Kiltaäiti 1988-96
Kiltamenojen ohjaaja 1984-87
HUOMIONOSOITUKSET SNLL:n (nyk. VL)
pronssinen ansiomerkki 1977 SVoLin (VL)
kultainen ansiomerkki 1997 SVoLin (VL)
kultainen harrastusmerkki timantilla 2009
Kutsuttu Keravan Naisvoimistelijat ry:n kunniajäseneksi 2012
Kutsuttu Uskollisuuden Killan kunniajäseneksi 2017
MIRKUN MIETELMÄ
”Elämä on muistoja tapahtuneesta. Elämä on tämä hetki. Elämä on tulevat päivät.” (kirjoituksesta Voimistelun 125 -juhlavuodelle, julkaistu valtakunnallisessa Kiltatiedotteessa 2/2021, 5.4.2021)
Koonnut Marja-Liisa Marviala Keravan Voimistelijat KNV ry, kiltatoiminnan vastaava