Perheliikunta

Yhteisiä kokemuksia ja muistoja!

Keravan Voimistelijoiden perheliikuntatunnit ovat iloista, terveyttä edistävää liikuntaa, jota voi harrastaa yhdessä lapsen kanssa. Lapsen kanssa voi tulla liikkumaan kuka tahansa aikuinen lapsen lähipiiristä. Haluamme tarjota mahdollisuuksia harrastaa ja viettää aikaa yhdessä, kerätä yhteisiä kokemuksia ja muistoja.

Tunneilla liikunnan lisäksi on tärkeässä asemassa aikuisen ja lapsen vuorovaikutuksen kehittäminen, toisiin aikuinen-lapsi pareihin tutustuminen sekä yhdessä tekeminen. Yhteisten liikuntahetkien tavoitteena on tukea lapsen motorista ja sosiaalista kehitystä. Liikuntatuokion aikana aikuinen tukee ja auttaa lasta tarvittaessa sekä liikkuu ja leikkii lapsen mukana. Lapset oppivat mallin avulla parhaiten, joten aikuisen esimerkki on tärkeä.