Päivitetty koronaohjeistus 21.11.2020

21.11.2020

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kertoi eilen uusista alueellisista rajoituksista koronatilanteeseen liittyen. Pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen. Myös Uudenmaan koordinaatioryhmä suosittelee rajoitusten käyttöönottoa.


Rajoitusten mukaisesti kaupunkien hallinnoimissa sisätiloissa tapahtuva yli 20-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminta keskeytetään 23.11.2020 alkaen kolmeksi viikoksi. Yksityisten toimijoiden suositellaan noudattavan samoja rajoituksia. Lisäksi suositellaan, että kaikki aikuisten harrastukset suoritetaan toistaiseksi vain omassa harrastusryhmässä. 


Keravan kaupunki  noudattaa annettuja rajoituksia, ja rajoitukset astuvat voimaan myös Keravan Voimistelijoilla maanantaina 23.11.2020 alkaen. Rajoitukset ovat ilman muuta ilmoitusta voimassa 13.12.2020 saakka. Rajoitusten mukaisesti yli 20-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminta sisätiloissa kielletään.

  • Seura on antanut jatko-ohjeita niille joukkueille, joita rajoitus koskee. 
  • Aikuisten harrasteliikunta sekä perheliikunta pystytään toteuttamaan jatkossakin turvavälein ja vain omissa ryhmissä.  Tunneilla huomioidaan turvaetäisyydet, turvalliset siirtymiset tunneille, sekä hyvä hygienia.
  •  Lasten ja nuorten harrasteliikunta jatkaa toistaiseksi normaalisti.
  • Kilpailu- ja valmennustoiminta jatkuu normaalisti niiden joukkueiden osalta joissa voimistelijat ovat alle 20-vuotiaita.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella joukkuevoimistelun, tanssillisen voimistelun ja kilpa-aerobicin kilpailutoiminta jatkuu ilman uusia rajoituksia, ja näihin kilpailuihin saa seuran puolesta lähteä. Kilpailujärjestäjät vastaavat turvallisesta kilpailutapahtumasta.

Kaupungin valmiusjohtoryhmä seuraa tilannetta ja tiedottaa lisää ensi viikon alussa, jolloin päivitämme ohjeita tarvittaessa. Noudatamme kaikissa ohjeistuksisa koronakoordianaatiotyöryhmän, AVIn, Keravan kaupungin sekä Voimisteluliiton ohjeita.


Tämän lisäksi sekä seura, että Keravan kaupunki muistuttaa edelleen kasvomaskin käytöstä julkisissa tiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontaktia on vaikeaa välttää. Suositus koskee yli 15-vuotiaita. Kasvomaskia tarvitaan yhtenä keinona suojautua tartunnalta. Korona voi levitä myös oireettomien henkilöiden välityksellä ja siksi on erityisen tärkeää suojata itsensä ja toiset ihmiset taudin kiihtymisvaiheessa. 


Kasvomaskia on suositeltavaa käyttää liikunta- ja kuntosalien sekä muiden urheilutilojen yleisissä tiloissa, pukuhuoneissa ja sisäkatsomoissa. Suositus ei ole voimassa urheilusuorituksen aikana ja liikunnanohjaustilanteissa turvallisuus taataan riittävillä turvaväleillä.


Muistutamme Olympiakomitean ohjeiden mukaisesti että:


·       Harjoitukseen ei saa osallistua, jos on mitään sairastumiseen viittaavia oireita.

·       Oireisen on hakeuduttava koronavirustestiin ja omaehtoiseen karanteeniin ohjeistuksen mukaisesti.

·       Kasvomaskia käytetään ennen ja jälkeen harjoituksen, mikäli lähikontaktia ei voida välttää. Kasvomaskin käytössä huomioidaan siihen liittyvät ohjeet.

·       Harjoitukseen kokoontuvat vain tarvittavat henkilöt: osallistujat, valmentajat, toimihenkilöt ja välttämättömät huoltajat. Valmentajat, toimihenkilöt ja huoltajat käyttävät kasvomaskia aina kun se on mahdollista myös harjoituksen aikana.

·       Välttämättömät vanhempien käynnit lasten harjoituksissa tapahtuvat kasvomaskia käyttäen. Harjoitukseen osallistuvat menevät harjoitustilaan, kun edelliset osallistujat ovat lopettaneet oman harjoituksensa ja poistuneet tilasta. Oman harjoituksen alkamista ei mennä odottamaan harjoitustilaan.

·       Puku- ja pesuhuonetiloja ei käytetä tai niiden käyttö rajoittuu samaan harjoitukseen osallistuvien ryhmään kerrallaan.

·       Käsihygieniaan kiinnitetään erityistä huomiota. Kädet pestään huolellisesti ennen ja jälkeen harjoituksen. Käsidesiä on oltava saatavilla harjoituksen aikana.


Muut aiemmin käytössä olleet turvallisuusohjeet ovat edelleen voimassa. 


Noudatammehan kaikki yhdessä turvallisuusohjeita, jotta koronaepidemian leviäminen saataisiin hidastumaan.  Lämmin kiitos jokaiselle jäsenelle tuesta ja osallistumisesta! Pyrimme jatkossakin tarjoamaan turvallista harrastetoimintaa ja liikuttavia elämyksiä jokaiselle liikkujalle!

Lisätietoja

                          Keravan Kaupunki: https://www.kerava.fi/ajankohtaista/uutiset/Sivut/Tilannetiedote-20-11-2020.aspx

                          Voimisteluliitto: https://www.voimistelu.fi/fi/Uutiset-ja-materiaalit/Uutishuone/Artikkeli/ArticleId/3448?Return=102