Perheliikunta
Perheliikuntatunti on perheen yhteistä laatuaikaa!
Keravan Voimistelijat järjestävät alkuvuodesta perheliikunta kurssin talvikauden pimeisiin iltapäiviin! Viikoilla 4-13 (vko 8 hiihtolomalla ei tuntia) sunnuntaisin Saviolla klo 16-17.
Tunnit koostuvat toiminta- ja temppuradoista, välineiden käytöstä, musiikillisesta liikunnasta ja leikeistä.
Tavoitteena on saada yhteinen liikuntahetki niin lapselle kuin aikuiselle.
Tunneilla kehitetään lapsilähtöisesti omaa uskallusta, vuorovaikutustaitoja, ryhmässä toimimista sekä harjoitellaan monipuolisesti kehonhallintaa ja perusliikuntataitoja.
Jokaisella tunnilla on tuttu musiikillinen alku- ja loppupiiri, jotka tuovat turvallisuuden sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Jumpassa käyvä aikuinen voi vaihtua, kunhan jokaista lasta kohden on paikalla aina yksi aikuinen. Tunnille osallistuvan aikuisen ei tarvitse olla lapsen/lasten vanhempi vaan hän voi olla täti tai kuka tahansa lapsen elämän aikuinen.
Jokainen lapsi ilmoitetaan seuran jäseneksi ja yhteystietoihin laitetaan huoltajan/huoltajien tiedot.
Jokainen lapsi maksaa seuran jäsenmaksun 18€/kalenterivuosi sekä kurssimaksun 60€
Mikäli samasta perheestä osallistuu useampi lapsi (+aikuinen), saa seuraavat lapset kausimaksusta -50% alennuksen.
Aikuinen jumppaa mukana ilmaiseksi.
Aika ja paikka:
Sunnuntaisin Savion koulun liikuntasali
1-6 vuotiaat lapset (<- ilmoittautumislinkki).
Ilmoittautuminen aukeaa 1.12.
Ohjaaja: Niina Kontusalmi
Harjoituskausi viikot 4-13 eli sunnuntaisin 25.1.-29.3.26